Narsismin uhrit kertovat osa:2

Narsismin uhrit kertovat nyt osa:2

Tuula avioitui parikymppisenä akateemisen, fiksun miehen kanssa.

Nuoren parin elämä oli yhtä rakkauden huumaa. Karismaattinen sulhanen hurmasi heti appivanhemmat ja ystävät. Mies ja Tuula työskentelivät molemmat jo hyvissä ammateissa. Elettiin huoletonta 1970-lukua.

Sitten he ostivat omakotitalon ja perustivat perheen. Elämä tuntui olevan mallillaan.

Vielä tuolloin Tuula ei osannut arvata, että joutuisi kestämään kymmeniä vuosia tunnekylmän ja manipuloivan miehen henkistä väkivaltaa.

Totuus paljastui vasta sen jälkeen, kun avioero oli tullut voimaan ja Tuula oli hakeutunut kriisikeskukseen terapiaan.

Valehteli, manipuloi, vähätteli

Ongelmat alkoivat, kun ensimmäinen lapsi syntyi.

Mies muuttui kylmäksi kuin sähköiskusta. Hän alkoi laiminlyödä Tuulaa eikä osallistunut juuri laisinkaan lasten hoitoon eikä tavalliseen perhearkeen.

Lisää lapsia syntyi ja ongelmat syvenivät. Mies hakeutui töihin toiselle paikkakunnalle, ja hänellä oli myös ulkomaankomennuksia.

Elämä jatku risaisena. Saattoi mennä viikko, ettei miestä näkynyt kotona. Puhelimesta häntä oli turha yrittää tavoittaa.

Ja sitten kun mies harvoin oli kotona, hän määräili arkea diktaattorin elkein: jakeli Tuulalle työkäskyjä, valehteli, manipuloi, vähätteli jatkuvasti vaimoaan, lapsiaan ja Tuulan ystäviä.

Tuulan tavaroita alkoi kadota ja tuntemattomia ilmestyä tilalle. Mies syytti kaikesta Tuulaa ja hänen hajamielisyyttään.

Hiljalleen Tuula havahtui siihen, että läheisistä ihmisistä oli tullut miehelle välineitä, ponnahduslautoja. Kun heitä painoi alas, hän itse nousi ylemmäs.

Tuulan arjessa taas vaihteli kaksi tunnetta, tyhjyys ja pelko.

Ulospäin kaikki kuitenkin näytti mallikelpoiselta.

Avioero tuli shokkina

Tuulan tuska jatkui aina vuosituhannen vaihteeseen asti.

Aikuiset lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa, kun Tuulalle selvisi, että miehellä oli suhde toisen naisen kanssa. Niinpä hän päätti hakea avioeroa.

Se oli miehelle, suvulle ja ystäville shokki. Eikä kukaan ulkopuolinen aluksi uskonut Tuulaa, kun hän kertoi, mitä oli joutunut kokemaan omassa kodissaan.

Eron jälkeen hän hakeutui heti kriisikeskuksen ryhmäterapiaan ja kävi siellä kunnes löysi sopivan psykoterapeutin.

Terapiassa Tuulalle valkeni, mistä lopulta oli kyse.

Hänen ex-miehensä on narsisti.

– Tiesin tarun Narkissoksesta, ja olin aina luullut, että narsismi on sellaista peili-itserakkautta. Sitten minulle valkeni, että se voi ilmetä monella tapaa. Mieheni käytös sopi hyvin kirjallisuuden kuvailuihin narsismista, Tuula kertoo nyt Aamulehdelle.

Hän hakeutui Narsistien uhrien tuki ry:n puoleen. Sieltä sai tunteen, ettei ole yksin pelkoineen ja traumoineen. Vertaisten tarinat olivat usein hyvin samankaltaisia kuin Tuulan.

Miksi Tuula ei lähtenyt?

Mutta miksi Tuula eli keskellä perhehelvettiä niin kauan?

Syitä on monia. Vuosien takainen rakkaus, joka ei noin vain haihdu. Usko ja toivo, että asiat muuttuvat paremmiksi. Itsensä syyttäminen ongelmista. Yhteinen historia, talous ja lapset.

Nämä kaikki ovat syitä, jotka toistuvat parisuhdeväkivallan uhrien kertomuksissa.

Myös rahalla oli huomattava valta: mies oli perheen pääasiallinen elättäjä.

– Varakkuus toimii myös jälkikasvun manipulointivoimana aikuisuuteen, jopa lapsenlapsiin asti. On vaikea uskoa pahaa, jos maksetaan harrastuksia, matkoja ja mopoautoja.

Sitten on tietysti häpeä.

– Häpeä pitää suun supussa. Se on valtava voima, jonka narsisti projisoi muihin ihmisiin. Entisellä miehelläni oli aina vaihtuva joukko pahoja ihmisiä, joiden keskellä hän itse voi paistatella päivää.

Henkistä ja petollista

Fyysinen parisuhdeväkivalta nousee uutisotsikoihin usein. Sen sijaan henkinen väkivalta on vaikeampi asia. Se voi olla niin kieroa ja hienovaraista, ettei uhri edes tajua, mistä on kyse.

Niin oli myös Tuulan tapauksessa.

– Ei hän minua koskaan hakannut. Se oli kaikki henkistä, ja juuri sen takia niin petollista. Mies tiesi, että jos hän olisi minua lyönyt, en olisi jättänyt asiaa sikseen, Tuula kertoo.

– Jos alkaa ajatella itseään uhrina, lamaantuu helposti. Jos olisin itsekseni jäänyt märehtimään elämääni, olisin hyvin voinut menettää elämänhaluni ja tiedä vaikka menehtynyt.

Henkinen väkivalta on pitkään jatkuneena invalidisoivaa.

– Se syö ihmistä sisältäpäin, eikä kukaan välttämättä näe sitä. Olen miettinyt, että onko parempaa olla pitkään kidutettuna kuin saada kerralla kuonoonsa?

Siksi myös Tuulalla kesti niin kauan tajuta, miten mies halvaannutti hänet henkisesti.

– Vertaan tämän ymmärtämistä kaapista ulostuloon tai jonkin kuplan puhkeamiseen. Siksi näistä asioista on myös tärkeä puhua. On niin helppo elää valheessa.

Tuula epäili usein itseäänkin. Heikkoina hetkinä hän ajatteli, että on sekoamassa tai että on jotenkin tyhmempi kuin muut. Asian pukeminen sanoiksi ja keskustelut kumppanin kanssa jäivät tuloksettomiksi.

– Ajattelen, että tämä on ollut elämäni pisin korkeakoulu. Kuulun ikäluokkaan, jolloin avioiduttiin nuorena ja kokemuksia oli niukasti. Sen takia en ehkä osannut odottaa mitään tällaista enkä ymmärtää, mitä tapahtui.

– Jos joku vilaukselta näkee henkisen väkivallan käyttöä, voi olla, että jopa kohde häpeän vallassa kieltää sen. Lopuksi asia kuitataan muiden kateudeksi. Ihminen on mestari ulkopuolistamaan näitä negatiivisia asioita, siis valehtelemaan itselleen.

Työ pelasti Tuulan

Terapiajaksojen jälkeen Tuulan elämä alkoi hiljakseen kirkastua. Lopulta hänen pelastuksenaan oli työ ja mukavat harrastukset.

– Työ oli minun turvasatamani. Uskon, että mielekäs työ on parasta, mitä ihmisellä voi tuollaisessa tilanteessa olla, olipa sitten kyseessä mies tai nainen. Jos olisin jäänyt töistä pois, se olisi ollut voitto kiusaajalle.

Työ takasi myös taloudellisen pohjan. Ilman säännöllistä toimeentuloa Tuula ei olisi edes uskaltanut harkita eroa.

– Onhan se valtava riski lähteä hyvin toimeen tulevan miehen luota. Esimerkiksi ikäiseni maatalon emännät tai kotirouvat tuskin pystyisivät lähtemään avioliitosta.

Tuula käytti terapiaan tuhansia euroja ja runsaasti aikaa, muttei kadu sitä tippaakaan. Ja uhriksi hän ei suostu itseään kutsumaan.

– En tykkää sanasta. Jos alkaa ajatella itseään uhrina, lamaantuu helposti. Jos olisin itsekseni jäänyt märehtimään elämääni, olisin hyvin voinut menettää elämänhaluni ja tiedä vaikka menehtynyt.

– Olen selviytyjä, ja minulla on toivottavasti vielä paljon hyvää elämää edessä.

Tuula ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään.

Seuraavassa kirjoituksessa lisää näiden raakalaisten kolttosia.

Kommentointi on suljettu.

css.php